Eilinen ilta oli ihana, en osaa tällä hetkellä edes sanoa enempää. Aamulla jalkojani särki, niin paljon olin tanssinut ja muuten vain heilunut. Kädetkin puutuivat taputtamisesta, ja kurkkua sattui sen kaiken laulamisen ja mölyämisen jälkeen. Täysin kaiken tuon arvoista, voin vannoa.

Kiitos mahtavat järjestyksenvalvojat, kun päästitte meidät tuplabuukkausen ansiosta kentälle. Meininki siellä oli hyvä, kiitos siis myös kaikille muille frengereille. Erityisesti niille kahdelle, jotka tanssivat edessäni nerokkaasti, haha! Mutta ei kiitosta sille karvalakkipojalle, joka peitti yhdessä välissä näkemiä aika tehokkaasti. Kiitos Annille ja Sonjalle täydellisestä seurasta, love you.

Mutta suurin kiitos kuuluu tietysti itse Mew'lle. Bändille, jota aloin kuunnella aktiivisesti muistaakseni viidennellä luokalla [kuulin kyllä ekan kerran jo 10-vuotiaana]. Ensimmäinen bändi, jota kuuntelin ihan kunnolla. Missään välissä ei rakkaus ole hiipunut, kivunnut vain yhä korkeammalle ja korkeammalle. Eilisen jälkeen se pääsi taas aivan uudelle tasolle. Ensimmäisen kerran näin ne livenä, ja olin aivan myyty. Nyt on hieman tyhjä olo, kun ajattelee, että seuraavaan kertaan on niin pitkä aika. Mutta se seuraava kerta kyllä tulee, siitä voin olla täysin varma.